default. period.

(and beyond)

suomen vaalit

jätä kommentti »

ainiin… olin unohtanut tyystin suomen vaalit.
ehkä ihan hyvä.

liian iso systeemi, jossa minutkin pieni kaduntallaaja on pistetty osavastuuseen suunnasta, jota yhdessä otetaan. minä ja muut kadunmiehet. päätettiin sitten porukalla valita vallankahvaan taasen koko joukko ihmisiä, joista ainakaan minä, pieni kaduntallaaja ja osavaikuttaja, en saa mitään irti. jälleen kerran, vaalienalusaika oli yhtä kierrettyä vastausta. kommunikaatio on epäsuoraa kun sanoo jotain, eikä tarkoita sitä vaan tarkoittaakin jotain aivan muuta jota ei sano. huh. lainatakseni dixxxaa ja nukkehallitusta: “voi eiii! ou nouuu!”

erityisen hämmentävää on ilmastonlämpenemisen aiheuttaman ympäristökeskustelun laskeutuminen vaalien välineeksi. sen pikainen ja pinnallinen liittäminen osaksi jokapäiväistä diskurssia viimeisten kahden vuoden aikana on ollut jo äärimmäisen mielenkiintoinen kokemus. mutta nyt vaaleissa homma lähti käsistä. sapettaa nähdä kaikissa medioissa kun itse asiat jäävät kiertelevän kaartelevan politikoinnin jalkoihin. ehkä saan lainata tämän päivän hesarista vuorenlehdon roopea, 18: “en luultavasti hyväksyisi (ajoneuvoveron) muutosta. en ole kovinkaan huolestunut ilmaston muutoksesta, sillä se ei vaikuta näkyvästi minun elämääni.”

hyvä roope.
eiköhän tämä kiteytäkkin sitten kaiken.
en usko, että tämä kaveri äänesti vihreitä. ehkä tyytyi kokoomuksen tai keskustan kivaan ympäristöohjelmaan. ja kaikkeen kivaan muillakin osa-alueilla. ainiin, piti mainita että vaimon isotäti on jonottanut reilun vuoden hoitokotipaikkaa. ehtinyt tulla miltei kokonaan sokeaksi odotellessa. sama meininki ympäristöpolitiikkaankin, niin vot.

tulevaisuudestasi tulee mielenkiintoinen roope, 18.
tulevaisuudestasi tulee mielenkiintoinen suomi, 90.

Kirjoittaja: Matti Pentikäinen

huhtikuu 25, 2007 klo 11:22 pm

Kategoria(t): Ei kategoriaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.